”Tuo tyttö tuijotti sua jotenki oudosti”, Silja sanoi ja nyökkäsi ovia kohti. Matias kääntyi katsomaan taakseen, mutta näki vain kirkkaanvihreää kangaskassia olallaan roikottavan rastatukkaisen pojan ja lastenkärryjä työntävän, jotenkin kiukkuisen näköisen naisen. Tiistai-iltapäivä ei ollut vilkkainta ostosaikaa. Ihmiset valuivat ympäriinsä hajanaisena, kiireettömänä virtana, aivan kuin vailla päämäärää. Ehkä he olivatkin.
”Ai kuka?”, Matias tähyili ympärilleen.
”Se näköjään kerkes just mennä.”
”Aha. No, tuskinpa minä sitä edes tunsin. Mitä sä olitkaan sanomassa?”, hän kysyi ja hörppäsi höyryävän kuumaa cappuccinoaan.
”Ihmettelin vain, että miten sinä nyt voit olla yhtäkkiä niin ihastunut johonki yläastelaistyttöön, jonka oot tavannu tasan kerran”, Silja sanoi terävästi.
”Sehän on menossa syksyllä lukioon”, Matias korjasi ja muisti vasta sitten lisätä: ”Enkä minä nyt mitään ihastunut oo. Sanoin vain, että sen kanssa oli kiva jutella. Että vois vaikka nähdä joskus uudestaankin. Sun jos jonku pitäis tietää, että voin kyllä pitää tyttöjä ihan vain kavereinakin.”
Siljan silmissä välähti, ja Matias tiesi kyllä, minkä vuoksi, mutta kieltäytyi antamasta asian häiritä itseään. Hän oli tehnyt kantansa selväksi jo kuukausia sitten, kai tyttö viimein oppisi elämään asian kanssa. Sitä odotellessa ei tehnyt yhtään pahaa muistuttaa tätä aina aika ajoin siitä, missä mentiin. Ja missä ei.
”Mitenkäs sitten ajattelit sen nähdä? Tiiätkö es sen sukunimeä?”, tyttö jatkoi, ja Matiaksen sisällä muljahti. Ei hän tiennyt, ei ollut ollenkaan muistanut kysyä koko asiaa.
”Annoin sille mun numeron”, Matias sanoi, mutta kuuli nyt itsekin epävarmuuden vivahduksen äänessään.
”Ja onko se soittanu sulle?”
”No ei kyllä, mutta...” Matias tunsi äänensä häipyvän. Mitä siihen voisi sanoa? Salla ei ollut lähettänyt hänelle viestiä, ei mitään.
Oli ollut typerä ajatus kirjoittaa numero käsivarteen. Tyttö oli ihan hyvin saattanut mennä kotiin, pestä kädet ja jatkaa elämäänsä huomaamatta koko numeroa. Toista vaihtoehtoa Matias ei halunnut ajatella: että tämä oli nähnyt sen, muttei halunnut ottaa häneen yhteyttä, ei tuntenut tarvetta jutella hänen kanssaan edes tekstiviestin vertaa.
Lauantaista oli jo kolme päivää.
Eihän se nyt mitenkään maailmaa mullistava ilta ollut. Rentoa puistohengailua kavereiden kanssa, mankkamusiikkia ja haaleaa kaljaa. Pari nättiä teinityttöä ja aamulla vaatteet täynnä ruohonkorsia. Sellaistahan se aina oli.
Eikä kuitenkaan. Vaikka varsinkin Janne ja Teemu tapasivat houkutella seurueeseen aina naispuolisia tuttujaan, Matias viihtyi yleensä paremmin poikien kanssa. Jätkien kesken juttua riitti pitempään, heidän kanssaan oli paljon luontevampaa olla eikä kukaan yrittänyt esittää muuta kuin oli.
Kyllähän tytötkin tulivat tuttavuutta hieromaan. Aina jossain vaiheessa iltaa joku naulitsi silmänsä häneen ja ryhtyi kyselemään hänen suhdetilanteestaan tai selostamaan ylpeänä edellisen viikonlopun kännitoilailuitaan. Matias tuntui vetävän puoleensa aivan tietynlaisia tyttöjä. Tarvitsi vain katsoa, kellä oli huolellisin meikki ja kireimmät merkkifarkut, ja varmaa oli, että jossain vaiheessa iltaa hän päätyisi hänen kylkeensä kiehnäämään, pyytelemään vielä yhtä kaljahuikkaa ja ihan suorasukaisesti vonkaamaan.
Heidän seurassaan Matias ei oikein tiennyt, miten olla. Useimmiten yhteistä jutunjuurta ei vain tuntunut löytyvän. Lupaavasti alkaneetkin keskustelut kääntyivät väärille raiteille viimeistään siinä vaiheessa, kun niihin eksyi mukaan paljasta flirttiä, ja Matias tunsi ainoastaan vaivaantuvansa.
Yleensä hän koetti olla ystävällinen, nyökkäillä ja hymähdellä oikeissa kohdissa, kun tytöt kertoivat, kuinka olivat saaneet vietyä kirkkaita isänsä viinakaapista tai onnistuneet välttämään alaikäisten piilopulloja metsästävät poliisit, mutta aina ei vain jaksanut. Jossain vaiheessa vastaukset muuttuivat epämääräisiksi murahduksiksi ja katse alkoi harhailla aivan muualla kuin keskustelukumppanissa päin.
Toiset tulkitsivat merkit oikein, puhahtivat loukkaantuneena ja siirtyivät piirittämään seuraavaa poikaa. Toiset taas tuntuivat ottavan välinpitämättömyyden pikemminkin haasteena ja lisäsivät entisestään vettä myllyyn. Varsinkin loppuillasta Matias joutui toisinaan sysäämään varsin tylystikin kauemmas niitä tyttöjä, jotka eivät osanneet pitää näppejään kurissa eivätkä ymmärtäneet, ettei hän ollut heistä kiinnostunut, ei tyttökaverina eikä oikeastaan yhtään minkäänlaisena kaverina.
Numeroaan hän ei antanut koskaan. Ei ennen kuin nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti