”Ei
mietitä sitä nyt”, Aada sanoi ja yritti painautua lähemmäksi häntä, mutta Ilari
kavahti taaksepäin.
”Ei
mietitä? Miten sä voi sanoa noin?” hän puuskahti. ”Se nyt kuitenki sattuu
olemaan mun paras kaveri ja sun poikakaveri. Jos muistat. Ei helvetti.” Totuus
hiipi taas Ilarin tajuntaan, ja hetken jännitys oli tipotiessään. Mitä hän
oikein oli ajatellut?
”Ei
oikeastaan.”
”Mitä
ei oikeastaan?”
”Ei
me varsinaisesti seurustella. Ei me ikinä niin olla sovittu”, Aada totesi ja
kallisti päätään.
”Aha.
No, Tuomaksella kyllä taitaa olla asiasta vähän eri näkemys”, Ilari sanoi. Aada
huokaisi.
”Niinpä kai.”
Ilari
tuijotti tyttöä hetken hämmentyneenä. Nuttura oli nyt puoliksi auki, ripsiväriä
oli varissut poskille ja kasvoilla oli ilme, josta hän ei ottanut selvää. Kuten
ei näköjään tytöstä muutenkaan.
”Voi
Aada sun kanssas”, Ilari hymähti eikä oikein osannut päättää, ollako vihainen,
surullinen, pettynyt vai jotain muuta. ”Mitä ihmeen peliä sä oikein pelaat?”
Hän tajusi nyt, ettei ollut saanut illan aikana juuri mitään vastauksia, ei
todella.
”Mikä tämä sun ja Tuomaksen juttu nyt oikein on? Ja mitä sä oikein
musta haluat?”
Jahas.
Näköjään hän päätti sittenkin olla vihainen.
Aada
väänteli avuttomana käsiään. ”En mä tiedä”, hän lopulta myönsi.
”Et
tiedä?”
”Ilari,
kuuntele, siinä on niin paljon kaikkea, se on niin monimutkaista –”
”Ai
monimutkaista? Se on ihan yksinkertaista: kumman sä haluat, Tuomaksen vai mut?”
”Mä
en oo vielä valmis seurustelemaan yhtään kenenkään kanssa.”
”Ja
annat sitten kuitenkin Tuomaksen luulla niin. Ootko sä kuullu, miten se puhuu
susta?” Ilari kysyi ja tunsi tuohtumusta nyt ystävänsäkin puolesta. ”Onko sekin
sulle vain joku tällainen... en tiedä, ei oikeastaan yhtään mikään? Niinku
minä”, hän lisäsi ja tuli ajatelleeksi, että kuulosti oikeastaan aika
säälittävältä.
Aada
pudisti päätään, muttei tuntunut löytävän oikeaa vastausta.
”Kyllä minä
Tuomaksesta välitän. Ja sinusta. Kyllähän sinä sen tiedät”, tyttö sanoi hiljaa
ja loi häneen katseen, joka herätti Ilarissa valtavan halun suudella tyttöä
sillä sekunnilla, ottaa tämä syleilyynsä ja unohtaa kaikki muu. Kaikki muut.
Ilari
hillitsi kuitenkin itsensä.
”Ai
tiedän? Mistä mun pitäis se päätellä? Siitä miten väistelet mun katsetta
käytävillä ja pussailet Tuomasta baareissa?”
Aadan
vastaus yllätti.
”Vaikka
tästä”, hän sanoi ja ennen kuin Ilari ehti sanoa sanaakaan, Aada kietoi
sormensa Ilarin niskaan ja suuteli häntä niin kuin kukaan ei koskaan ollut
suudellut.
Kesti
kauan ennen kuin Ilari sai jälleen hengityksensä tasaantumaan. Hän sulki
silmänsä ja odotti hetken ennen kuin uskalsi avata suunsa. Suudelma kihelmöi vielä
huulilla, korvanlehdet ja niska tunsivat sormien sipaisut.
”Sä
et tiedä miten paljon minä vihaan sanoa näin, mutta ei. Tämä ei toimi näin”,
Ilari pakotti itsensä puhumaan. ”Mä haluan sut, ihan kokonaan sut. En mitään
yhden illan juttua, en jotain hetkiä jotka Tuomakselta jää yli. Ja se ei
selvästi onnistu”, Ilari sanoi surullisena ja kohotti katseensa tyttöön. Kaiken
järjen vastaisestikin hän toivoi, että Aada väittäisi vastaan, sanoisi hänen
olevan väärässä.
Ei
hän sanonut. Nyökkäsi vain lopulta ymmärtämisen merkiksi.
Ilari
epäröi hetken, mutta nousi sitten sohvalta ja asteli eteiseen. Tuntui, että
kaikki tarvittava oli jo sanottu. Aada seurasi hitaasti perässä.
”Voidaanko
me jatkaa kavereina?” Se oli aito kysymys, ei ehdotus.
Ilari
kohautti harteitaan. ”En tiedä. Ehkä olis parempi, ettei me nähdä kovin paljon.
Sulla on Tuomas”, hän muistutti vetäessään takkiaan ylle.
”On
ja on.”
”Yrittäisit
oikeasti päättää, mitä haluat. Ja ketä. Mä en nyt jaksa tätä”, Ilari ilmoitti
ja tajusi tarkoittavansa sanojaan. Ota tai jätä, niin yksinkertaista se lopulta
oli.
”Ehkä
joskus asiat on vielä toisin, mutta nyt mun on parempi mennä”, hän sanoi hiljaa
ja painoi kevyen suukon tytön poskelle.
”Ehkä
joskus”, Aada nyökkäsi silmät kimaltaen ja sipaisi viimeisen kerran hänen
niskaansa.
”Nähdään, Ilari.”
”Hei
hei, Aada.”
Kuva täältä.
