lauantai 2. heinäkuuta 2011

Hekuma, osa 1

1. luku



Salla raotti luomiaan. Se oli vaikeaa. Siniraitaisten verhojen takaa kuultava valo tuntui sokaisevan kirkkaalta, ja silmiä kirveli. Oli aivan kuin joku olisi levittänyt niille yön aikana hiekkaa. Hän tajusi, ettei ollut muistanut ottaa piilolinssejään illalla pois. 

Se ei ollut pahin unohdus.

Hän tunsi lämpimän henkäyksen kaulallaan, ja ajatukset siirtyivät nopeasti siihen, mikä hänet oli herättänyt. Pehmeät sormenpäät sivelivät kevyesti hänen niskaansa, pyörittelivät hajamielisesti tahmeita hiussuortuvia, jotka olivat vielä edellisenä iltana olleet kiharoita. Toinen käsi lepäsi hänen paljaalla alaselällään.

”Huomenta”, käheä ääni kuiskasi hänen korvaansa. Salla sai viimein silmänsä auki ja huomasi, että poika oli aivan lähellä, kasvot vain parinkymmenen sentin päässä hänen omistaan. Tämä hymyili raukeasti, silmät tarkastelivat häntä järkähtämättä. Salla ei vieläkään osannut päättää, olivatko ne vihreät vai ruskeat. Riippui valosta. 

Matias oli kaunis mies, hän myönsi itselleen jälleen kerran. Ei varsinaisesti komea, ei sillä tavoin lihaksikas ja vahvaleukainen kuin amerikkalaisten toimintaelokuvien sankarit. Matiaksen piirteet olivat pikemminkin herkät, hän toi mieleen antiikin Kreikan marmorihahmot. Nenän kaari, sormien asento, kaikki oli kuin varta vasten tehty.

”Huomenta”, hän kuiskasi takaisin. Verhojen läpi kiilautuvat auringonsäteet heijastivat utuisia varjoja kasvoille, peitolle, peiton alta pilkistäville varpaille ja olkapäille. 

Salla ei voinut sille mitään. Lämmin ailahdus levisi rintakehään. Se kulki raajoihin saakka ja kihelmöi sormenpäissä. Häntä hykerrytti, mahanpohjassa kävi tunne joka oli yhtä aikaa taivaallinen ja hirvittävä, niin ihana että se sai hänet miltei voimaan huonosti. 

Matias liikautti kättään, sipaisi Sallan solisluita ja kaulan kuoppaa. 

”Mikä sun olo on?”, poika kysyi, ja Salla tiesi, ettei tämä tarkoittanut hänen fyysistä olotilaansa, vaikka täytyikin myöntää, etteivät eiliset salmarisnapsit olleet täysin syyttömiä hänen huteraan vointiinsa.

”Ihan hyvä, kai. Oikeastaan yllättävän hyvä, kun ottaa huomioon... kaiken. Ei kaduta”, hän vastasi.
”Sama juttu”, Matias totesi lyhyesti ja käännähti vielä vähän lähemmäs. Hänen hymynsä pehmeni entisestään, huulet kaartuivat kauniisti ja näyttivät niin suudeltavilta, että oli vaikea pidätellä itseään. 

Eikä onneksi tarvinnutkaan. 

Hetken päästä molempien hengitys kävi jälleen kiivaana, lakanat olivat menneet rullalle. Hiukset olivat kosteat kuin olisi suihkusta tullut.

”Mikä se oli?”, Salla pomppasi äkkiä istumaan. Matiaskin oli kuullut äänen.
”Ville tais tulla kotiin”, tämä veikkasi, ja Salla tiesi hänen olevan oikeassa. Matiaksen kämppis oli ollut yötä tyttöystävänsä luona, mutta oven kolahduksesta ja keittiöstä kuuluvista askeleista ei voinut erehtyä.

”Mun pitää varmaan mennä”, Salla totesi ykskantaan ja alkoi etsiä ympäri huonetta levinneitä vaatteitaan. Matias ei väittänyt vastaan, hänkin oli saanut jo bokserit ja t-paidan ylleen.
”Nähdään taas”, Salla sanoi vaisusti ja oli jo astumassa huoneesta ulos, kun Matias vielä tarttui hänen käteensä ja veti hänet lähelleen. 

Suudelma oli nopea. ”Nähdään”, Matias sanoi, ja samassa Salla jo kipitti olohuoneen ja keittiön läpi, sujautti balleriinat jalkaansa, otti takin käsivarrelleen ja kiirehti rappukäytävään. Hän toivoi, ettei huoneeseensa kadonnut Ville ollut huomannut häntä.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Salla heräsi Matiaksen vierestä. Väärästä, aivan väärästä sängystä.


Kuva täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


traffic counter