Keskustelu sujui jälleen hengästyttävän helposti. Juttu tuntui jatkuvan juuri siitä, mihin se oli viimeksi jäänytkin, eikä mistään olisi arvannut, että he hädin tuskin tunsivat toisensa. Alkuillan synkkä tunnelma oli lähes tiessään, ja vaikka Salla mietti hetken, olisiko hänen kuulunut olla järkyttyneempi, hän päätti, että näin oli parempi.
Matiaskin tuntui pohtivan samaa ja kyseli hänen vointiaan niin moneen kertaan, että Sallan oli lopulta pakko puuskahtaa: ”Hei unohdetaan se jo, jooko? Kaikki on ihan ookoo nyt, ei siitä sen enempää.” Helpotuksekseen hän huomasi, että poika tuntui viimein uskovan häntä.
Pinkin punaisilla prinsessalakanoilla istuessa aikaa vierähti tunti, toinenkin. Keskustellessaan Matiaksen kanssa Salla ei voinut olla vertaamatta poikaa Janiin: eipä hän viime aikoina pahemmin muiden poikien kanssa ollutkaan ollut tekemisissä, ei ainakaan kahden kesken.
Kesän aikana ero Janista oli alkanut jo haalistua pois mielestä. Oli hän sen verran poikaa IRC-Galleriassa seurannut, että tiesi, että tämä aloittaisi syksyllä amiksen sähköpuolen, mutta jostain syystä mielenkiinto koko ihmistä kohtaan oli lopahtanut, ja hetket Matiaksen kanssa saivat hänet ymmärtämään yhä paremmin, miksi jutusta ei lopulta olisikaan voinut tulla mitään. Vaikka Jani oli kaikin puolin suloinen ja hyväntahtoinen poika, Salla ei ollut oikein koskaan saanut häneen kunnon keskusteluyhteyttä. Kun päivän kuulumiset oli päivitetty ja koulu- ja harrastuskäänteet setvitty, jäljelle ei jäänyt oikein muuta tekemistä kuin halailla, makoilla toisen kainalossa, suudella ja silitellä hiuksia. Niin he tekivätkin, mutta lopulta se ei riittänyt Sallalle.
Matiaksen kanssa jutellessa moni asia tuntui olevan toisin. Poika sai hänet pohtimaan asioita, joita hän ei ollut koskaan tullut miettineeksi, sai hänet nauramaan ja hämmästelemään pojan omia kokemuksia. Valju laskuhumalakin oli taittunut avautumisenhaluiseksi raukeudeksi, ja kun Matiaskin oli kulauttanut taskumatistaan muutaman kerran, keskustelu oli kääntynyt yllättävän syvälliseen suuntaan.
”Ootko ikinä miettinyt, millaisena muut ihmiset näkee sut?” poika kysäisi aivan yhtäkkiä, vaikka puhe oli juuri äsken koskenut heidän vanhempiensa suhtautumista alkoholin käyttöön.
”Oon tietenki, kuka sellaista ei miettis? Monesti oon ajatellut, että ois siistiä lukea muiden ajatuksia itsestä, tietää millaisena ihmisenä ne oikeesti pitää.” Salla mietti hetken ja jatkoi: ”Oikeestaan musta tuntuu, että mietin sitä paljon enemmän kuin pitäiskään. Mä oon vähän sellainen, että otan muiden mielipiteet liikaakin huomioon enkä vahingossakaan uskalla loukata. Enhän minä koskaan edes riitele kenenkään muun ku siskon kanssa.”
Matias hymähti. ”Enpä ihmettele.”
”Ai, miten niin?” Salla kysyi eikä oikein tiennyt, oliko poika tarkoittanut sanansa hyvällä vai ei.
”Ei ku oot van sellainen... kiltti. Ja älä, siis en tarkoita nyt pahalla”, Matias lisäsi heti huomatessaan Sallan kurtistavan kulmiaan. ”Ku siis ihan oikeesti kiltti, silleen hyvällä tavalla. Musta se on hieno ominaisuus, että osaa ottaa muutkin ihmiset huomioon. Ja oon kyllä nähnyt ihan tarpeeksi paljon niitä muunkinlaisia tyttöjä, että tarkoitan tuota ihan oikeasti.”
Salla irvisti. ”No, ainakaan yläasteella kiltteys ei ollut kovin kovassa huudossa, varsinkaan ku sattu olemaan sen päälle vielä kympin oppilas. Ihan sama, vaikka kävikin kotibileissä eikä tosiaankaan ollut mikään epäsosiaalinen kotona viihtyvä nössykkä. Jos ei polttanut tupakkaa eikä puhunut paskaa joka toisesta vastaantulijasta, ei ollut joidenkin silmissä oikein mikään. Nipo mikä nipo”, hän hymähti hieman katkerasti muistaessaan, millaista ihmissuhdetasapainottelua elämä oli ollut vielä pari kuukautta sitten.
Matias taputti häntä lohduttavasti olkapäälle. ”Kuule, oon aika varma että sun lukiossa on melkoisen erilainen meininki. Ei sinne pääse ne, joita ei vois vähempää kiinnostaa.”
”Niin kai sitten”, Salla huokaisi ja otti kulauksen vesilasista, jonka Matias oli hänelle jossain vaiheessa avuliaasti kiikuttanut. ”Hei mut vielä siitä, että millaisena ihmiset näkee toiset. Olitko sanomassa siitä jotain?”
”Een kai, tai en enää muista. Mutta arvaa mitä? Haluatko tietää, millaisena yks ihminen sut näkee?”, poika kysyi ja vilkaisi Sallaa arvoituksellisesti.
Äkkiä Salla tunsi taas, kuinka sormenpäitä kihelmöi, kuinka lämmin pyörre kulki alas vatsanpohjaa kohti. Posket lehahtivat punaisiksi, kun hän tavoitti Matiaksen katseen. ”No kerro”, hän vastasi nopeasti ja tuijotti käsiään. Tummanpunainen kynsilakka oli näköjään kulunut aivan kelvottoman näköiseksi.
”No niin. Siis. Musta sä oot tosi mukava tyttö. Sori jos oon nyt liian suorapuheinen, tämä juoma on näköjään aika tujua –” Matias vilkaisi jokseenkin häkeltyneen näköisenä taskumattiaan ja kulautti sen nopealla hörpyllä tyhjäksi ”– mutta oon ihan tosissani. Musta oli tosi kiva nähä sillon päättäjäisjuhlissa ja olin oikeesti aika pettyny kun en kuullut susta sen jälkeen mitään. Ja tuota, ihan aluksi aattelin jotenkin tyhmästi että oot tosi tavallinen tyttö, mutta et sä oo. Sun kanssa on niin helppo jutella, tuntuu että aattelet asioista samalla tavalla ku minäkin. Ja se on oikeesti iso juttu, et varmaan tiiäkään miten iso”, poika intoutui selittämään ja vaikeni sitten aivan yhtäkkiä, aivan kuin olisi tullut sanoneeksi liikaa.
Salla kuunteli vain lumoutuneena ja tunsi hymyn hiipivän suupieliinsä. ”Samaa minäkin oon aatellu. Siis että on helppo puhua. Ja että oot mukava. Ja ööh, jos nyt oikeesti pitää sanoa mitä ajattelee, niin sä oot –” Helvetin hyvännäköinen, teki mieli todeta. ”Siis että kyllähän sua kattelee”, Salla sai sanotuksi ja nielaisi. Loistavaa, Salla, hän sätti itseään, kylläpä taas osoitit melkoista verbaalista lahjakkuutta.
Matias vaikutti kuitenkin ymmärtäneen hänen sanansa oikein. ”Noh, kyllähän suakin kattelee”, hän vain nauroi ja nousi ihan yllättäen jaloilleen. ”Mutta tiiätkö mitä? Nyt ollaan juteltu tarpeeksi tälle illalle.”
Matiaskin tuntui pohtivan samaa ja kyseli hänen vointiaan niin moneen kertaan, että Sallan oli lopulta pakko puuskahtaa: ”Hei unohdetaan se jo, jooko? Kaikki on ihan ookoo nyt, ei siitä sen enempää.” Helpotuksekseen hän huomasi, että poika tuntui viimein uskovan häntä.
Pinkin punaisilla prinsessalakanoilla istuessa aikaa vierähti tunti, toinenkin. Keskustellessaan Matiaksen kanssa Salla ei voinut olla vertaamatta poikaa Janiin: eipä hän viime aikoina pahemmin muiden poikien kanssa ollutkaan ollut tekemisissä, ei ainakaan kahden kesken.
Kesän aikana ero Janista oli alkanut jo haalistua pois mielestä. Oli hän sen verran poikaa IRC-Galleriassa seurannut, että tiesi, että tämä aloittaisi syksyllä amiksen sähköpuolen, mutta jostain syystä mielenkiinto koko ihmistä kohtaan oli lopahtanut, ja hetket Matiaksen kanssa saivat hänet ymmärtämään yhä paremmin, miksi jutusta ei lopulta olisikaan voinut tulla mitään. Vaikka Jani oli kaikin puolin suloinen ja hyväntahtoinen poika, Salla ei ollut oikein koskaan saanut häneen kunnon keskusteluyhteyttä. Kun päivän kuulumiset oli päivitetty ja koulu- ja harrastuskäänteet setvitty, jäljelle ei jäänyt oikein muuta tekemistä kuin halailla, makoilla toisen kainalossa, suudella ja silitellä hiuksia. Niin he tekivätkin, mutta lopulta se ei riittänyt Sallalle.
Matiaksen kanssa jutellessa moni asia tuntui olevan toisin. Poika sai hänet pohtimaan asioita, joita hän ei ollut koskaan tullut miettineeksi, sai hänet nauramaan ja hämmästelemään pojan omia kokemuksia. Valju laskuhumalakin oli taittunut avautumisenhaluiseksi raukeudeksi, ja kun Matiaskin oli kulauttanut taskumatistaan muutaman kerran, keskustelu oli kääntynyt yllättävän syvälliseen suuntaan.
”Ootko ikinä miettinyt, millaisena muut ihmiset näkee sut?” poika kysäisi aivan yhtäkkiä, vaikka puhe oli juuri äsken koskenut heidän vanhempiensa suhtautumista alkoholin käyttöön.
”Oon tietenki, kuka sellaista ei miettis? Monesti oon ajatellut, että ois siistiä lukea muiden ajatuksia itsestä, tietää millaisena ihmisenä ne oikeesti pitää.” Salla mietti hetken ja jatkoi: ”Oikeestaan musta tuntuu, että mietin sitä paljon enemmän kuin pitäiskään. Mä oon vähän sellainen, että otan muiden mielipiteet liikaakin huomioon enkä vahingossakaan uskalla loukata. Enhän minä koskaan edes riitele kenenkään muun ku siskon kanssa.”
Matias hymähti. ”Enpä ihmettele.”
”Ai, miten niin?” Salla kysyi eikä oikein tiennyt, oliko poika tarkoittanut sanansa hyvällä vai ei.
”Ei ku oot van sellainen... kiltti. Ja älä, siis en tarkoita nyt pahalla”, Matias lisäsi heti huomatessaan Sallan kurtistavan kulmiaan. ”Ku siis ihan oikeesti kiltti, silleen hyvällä tavalla. Musta se on hieno ominaisuus, että osaa ottaa muutkin ihmiset huomioon. Ja oon kyllä nähnyt ihan tarpeeksi paljon niitä muunkinlaisia tyttöjä, että tarkoitan tuota ihan oikeasti.”
Salla irvisti. ”No, ainakaan yläasteella kiltteys ei ollut kovin kovassa huudossa, varsinkaan ku sattu olemaan sen päälle vielä kympin oppilas. Ihan sama, vaikka kävikin kotibileissä eikä tosiaankaan ollut mikään epäsosiaalinen kotona viihtyvä nössykkä. Jos ei polttanut tupakkaa eikä puhunut paskaa joka toisesta vastaantulijasta, ei ollut joidenkin silmissä oikein mikään. Nipo mikä nipo”, hän hymähti hieman katkerasti muistaessaan, millaista ihmissuhdetasapainottelua elämä oli ollut vielä pari kuukautta sitten.
Matias taputti häntä lohduttavasti olkapäälle. ”Kuule, oon aika varma että sun lukiossa on melkoisen erilainen meininki. Ei sinne pääse ne, joita ei vois vähempää kiinnostaa.”
”Niin kai sitten”, Salla huokaisi ja otti kulauksen vesilasista, jonka Matias oli hänelle jossain vaiheessa avuliaasti kiikuttanut. ”Hei mut vielä siitä, että millaisena ihmiset näkee toiset. Olitko sanomassa siitä jotain?”
”Een kai, tai en enää muista. Mutta arvaa mitä? Haluatko tietää, millaisena yks ihminen sut näkee?”, poika kysyi ja vilkaisi Sallaa arvoituksellisesti.
Äkkiä Salla tunsi taas, kuinka sormenpäitä kihelmöi, kuinka lämmin pyörre kulki alas vatsanpohjaa kohti. Posket lehahtivat punaisiksi, kun hän tavoitti Matiaksen katseen. ”No kerro”, hän vastasi nopeasti ja tuijotti käsiään. Tummanpunainen kynsilakka oli näköjään kulunut aivan kelvottoman näköiseksi.
”No niin. Siis. Musta sä oot tosi mukava tyttö. Sori jos oon nyt liian suorapuheinen, tämä juoma on näköjään aika tujua –” Matias vilkaisi jokseenkin häkeltyneen näköisenä taskumattiaan ja kulautti sen nopealla hörpyllä tyhjäksi ”– mutta oon ihan tosissani. Musta oli tosi kiva nähä sillon päättäjäisjuhlissa ja olin oikeesti aika pettyny kun en kuullut susta sen jälkeen mitään. Ja tuota, ihan aluksi aattelin jotenkin tyhmästi että oot tosi tavallinen tyttö, mutta et sä oo. Sun kanssa on niin helppo jutella, tuntuu että aattelet asioista samalla tavalla ku minäkin. Ja se on oikeesti iso juttu, et varmaan tiiäkään miten iso”, poika intoutui selittämään ja vaikeni sitten aivan yhtäkkiä, aivan kuin olisi tullut sanoneeksi liikaa.
Salla kuunteli vain lumoutuneena ja tunsi hymyn hiipivän suupieliinsä. ”Samaa minäkin oon aatellu. Siis että on helppo puhua. Ja että oot mukava. Ja ööh, jos nyt oikeesti pitää sanoa mitä ajattelee, niin sä oot –” Helvetin hyvännäköinen, teki mieli todeta. ”Siis että kyllähän sua kattelee”, Salla sai sanotuksi ja nielaisi. Loistavaa, Salla, hän sätti itseään, kylläpä taas osoitit melkoista verbaalista lahjakkuutta.
Matias vaikutti kuitenkin ymmärtäneen hänen sanansa oikein. ”Noh, kyllähän suakin kattelee”, hän vain nauroi ja nousi ihan yllättäen jaloilleen. ”Mutta tiiätkö mitä? Nyt ollaan juteltu tarpeeksi tälle illalle.”
Salla ehti jo pelästyä Matiaksen sanoja, mutta äkkiä tämä tarjosi kättään ja veti hänet ylös sängyltä. ”Nyt mennään tanssimaan. Ei vastaväitteitä, pysyt ihan hyvin pystyssä”, poika torjui ennen kuin Salla edes ehti huomauttaa, että hänen jalkansa olivat aivan liian raskaat mihinkään fiksunnäköisiin tanssiliikkeisiin.
Matias tarttui hänen käteensä ja johdatti hänet alakertaan kohti tanssilattiaksi muuttunutta olohuonetta. Musiikki oli viimein saanut voiton kiljuvista, huutavista ja nauravista teineistä, ja kaikkialla oli liikettä, vilinää ja elämää. Värivalotkin huoneeseen oli laitettu. Oranssit ja pinkit valopallot välkähtelivät ylös kohotetuissa kämmenissä ja ikkunankarmeissa, ja kun Salla siristi silmiään, koko näky muuttui jonkinlaiseksi abstraktiksi videotaiteeksi, valojen ja varjojen sekavaksi kehräksi.
Salla sulki silmänsä ja antoi virran viedä, rytmin kuljettaa. Hän tunsi kädet lanteillaan ja oli pakahtua siihen tunteiden vyöryyn, joka hänet sillä hetkellä täytti. Hän eli, juuri nyt hän todella eli.
Matias tarttui hänen käteensä ja johdatti hänet alakertaan kohti tanssilattiaksi muuttunutta olohuonetta. Musiikki oli viimein saanut voiton kiljuvista, huutavista ja nauravista teineistä, ja kaikkialla oli liikettä, vilinää ja elämää. Värivalotkin huoneeseen oli laitettu. Oranssit ja pinkit valopallot välkähtelivät ylös kohotetuissa kämmenissä ja ikkunankarmeissa, ja kun Salla siristi silmiään, koko näky muuttui jonkinlaiseksi abstraktiksi videotaiteeksi, valojen ja varjojen sekavaksi kehräksi.
Salla sulki silmänsä ja antoi virran viedä, rytmin kuljettaa. Hän tunsi kädet lanteillaan ja oli pakahtua siihen tunteiden vyöryyn, joka hänet sillä hetkellä täytti. Hän eli, juuri nyt hän todella eli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti