4. luku
Se kesä oli kuuma ja kuiva. Paahteiset päivät valuivat hitaasti eteenpäin ja päättyivät hiostaviin öihin, jolloin lakanat kietoutuivat kostean ihon ympärille ja kurkkua kuivasi niin että oli herättävä juomaan monta kertaa yössä. Äidin ostamat kesäkukat lakastuivat amppeleissaan. Sadettimien säksätys korvasi iltaisin ruohonleikkurien hurinan.
Aluksi Salla nautti lämmöstä. Hän vietti kiireettömiä lomapäiviään joenrannalla uiden, nurmikolla makoillen ja jäätelöä syöden. He pystyttivät Petran kanssa pihamaalle kupoliteltan ja viettivät siellä jokakesäisen telttayönsä: mansikoita ja vaahtokarkkeja, hömppälehtiä ja salaisuuksia. Juttua riitti siihen asti kunnes aamun auringonsäteet alkoivat tunkeutua katossa olevasta reiästä ja vetoketjun välistä silmiin.
Petra myönsi, että juttu Jannen kanssa oli lopulta päättynyt siihen, että poika oli halunnut edetä nopeammin kuin hän oli ollut valmis. Salla kertoi ensimmäistä kertaa Matiaksen jättämästä numerosta, mutta lisäsi saaneensa tietää täydellisestä tyttöystävästä ja aikovansa unohtaa koko pojan.
Turhia olentoja nuo jätkät, he päättivät yhteistuumin ja korkkasivat sen kunniaksi Petran isosiskon lakkiaisista salaa vohkitun kuohuviinipullon. Makea mansikantuoksu ja kesän kuumuus huumasivat.
Alkukesän innostus vaihtui kuitenkin pian keskikesän verkkaiseen joutenoloon. Kolmenkymmenen helteillä ei enää tehnyt mieli lähteä rannalle, vaan Salla linnoittautui mieluummin pöytätuulettimen ääreen, söi vesimelonia ja luki Tolkienin tuotantoa uudelleen läpi. Välillä hän innostui milloin piirtämään, milloin opiskelemaan ranskan alkeita, mutta työt jäivät luonnoksiksi ja Chère Marianne -kirja unohtui sängyn alle toisen kappaleen jälkeen. Tuhannen palan keskeneräinen palapeli keräsi pölyä kirjoituspöydän päällä. Aikaansaamattomuus ja tekemättömyys turhauttivat, mutta eivät niin paljon, että Salla olisi tehnyt asialle jotain.
Ainoastaan ajatus syksyllä alkavasta lukiosta jaksoi innostaa kahta iltaa kauemmin. Kuten 9,92:n keskiarvolla oli voinut olettaakin, Salla oli päässyt sisään alueen kovatasoisimpaan lukioon, joka sijaitsi 1800-luvulla rakennetussa kivitalossa aivan kaupungin keskustassa ja oli vastaajasta riippuen joko eliitti- tai nipokoulun maineessa. Salla kahlasi koulun nettisivut läpi moneen kertaan, haaveili tulevista kurssivalinnoista ja pohti kiivaasti, millaisia muut vuosikurssilaiset tulisivat olemaan. Omasta kaveripiiristä sinne ei ollut tulossa hänen tietääkseen ketään: Petra ja useimmat muut lähtisivät oman kulmakunnan paikallislukioon.
Tulevan syksyn pohtiminenkaan ei kuitenkaan täyttänyt sitä tyhjyyttä, joka olotilan oli jostain syystä vähitellen täyttänyt. Vanhemmatkin huomasivat lopulta, ettei Salla ollut oikein oma itsensä.
”Ootko sä kipeänä? Et oo käyny ulkona moneen päivään etkä syö paljon mitään”, äiti huolehti.
”En minä kipeänä oo, ei vain jaksa olla tuolla kuumassa. Eikä tässä säässä kellään oo nälkä”, Salla vastasi nostamatta katsettaan läppärinsä näytöstä.
”Kyllä sun välillä pitäis jossain käydä, ei kesää sisällä kannata istua. Ootko nähnyt Petraakaan moneen viikkoon?”, äiti intti.
Petra myönsi, että juttu Jannen kanssa oli lopulta päättynyt siihen, että poika oli halunnut edetä nopeammin kuin hän oli ollut valmis. Salla kertoi ensimmäistä kertaa Matiaksen jättämästä numerosta, mutta lisäsi saaneensa tietää täydellisestä tyttöystävästä ja aikovansa unohtaa koko pojan.
Turhia olentoja nuo jätkät, he päättivät yhteistuumin ja korkkasivat sen kunniaksi Petran isosiskon lakkiaisista salaa vohkitun kuohuviinipullon. Makea mansikantuoksu ja kesän kuumuus huumasivat.
Alkukesän innostus vaihtui kuitenkin pian keskikesän verkkaiseen joutenoloon. Kolmenkymmenen helteillä ei enää tehnyt mieli lähteä rannalle, vaan Salla linnoittautui mieluummin pöytätuulettimen ääreen, söi vesimelonia ja luki Tolkienin tuotantoa uudelleen läpi. Välillä hän innostui milloin piirtämään, milloin opiskelemaan ranskan alkeita, mutta työt jäivät luonnoksiksi ja Chère Marianne -kirja unohtui sängyn alle toisen kappaleen jälkeen. Tuhannen palan keskeneräinen palapeli keräsi pölyä kirjoituspöydän päällä. Aikaansaamattomuus ja tekemättömyys turhauttivat, mutta eivät niin paljon, että Salla olisi tehnyt asialle jotain.
Ainoastaan ajatus syksyllä alkavasta lukiosta jaksoi innostaa kahta iltaa kauemmin. Kuten 9,92:n keskiarvolla oli voinut olettaakin, Salla oli päässyt sisään alueen kovatasoisimpaan lukioon, joka sijaitsi 1800-luvulla rakennetussa kivitalossa aivan kaupungin keskustassa ja oli vastaajasta riippuen joko eliitti- tai nipokoulun maineessa. Salla kahlasi koulun nettisivut läpi moneen kertaan, haaveili tulevista kurssivalinnoista ja pohti kiivaasti, millaisia muut vuosikurssilaiset tulisivat olemaan. Omasta kaveripiiristä sinne ei ollut tulossa hänen tietääkseen ketään: Petra ja useimmat muut lähtisivät oman kulmakunnan paikallislukioon.
Tulevan syksyn pohtiminenkaan ei kuitenkaan täyttänyt sitä tyhjyyttä, joka olotilan oli jostain syystä vähitellen täyttänyt. Vanhemmatkin huomasivat lopulta, ettei Salla ollut oikein oma itsensä.
”Ootko sä kipeänä? Et oo käyny ulkona moneen päivään etkä syö paljon mitään”, äiti huolehti.
”En minä kipeänä oo, ei vain jaksa olla tuolla kuumassa. Eikä tässä säässä kellään oo nälkä”, Salla vastasi nostamatta katsettaan läppärinsä näytöstä.
”Kyllä sun välillä pitäis jossain käydä, ei kesää sisällä kannata istua. Ootko nähnyt Petraakaan moneen viikkoon?”, äiti intti.
Salla huokaisi. Oikeassahan äiti oli, mutta häntä ei vain huvittanut.
”Voisin kai minä tässä joku ilta sen kanssa lähtä johonki käymään”, Salla oli kuitenkin luvannut äidilleen päästäkseen tästä eroon. Äiti katseli häntä vielä hetken, yritti selvästi viritellä jonkinlaista keskustelua mutta luovutti sitten ja lähti huoneesta painaen oven perässään kiinni.
Salla tunsi hetken ajan huonoa omaatuntoa: ehkä lomalla tosiaan pitäisi tehdä muutakin kuin sulkeutua omaan huoneeseensa. Viettää laatuaikaa perheen kanssa, nähdä kavereita, valvoa öitä taivaanrannassa häämöttävän auringon eikä kelmeän näytön valossa. Hän päätti ottaa itseään niskasta kiinni ja lähetti Petralle viestin.
Vastaus tuli nopeasti: huomenna bileet sählykaverin vanhempien talossa kaupungilla. Sinne he lähtisivät, pitäisivät hauskaa ja etsisivät lupauksistaan huolimatta uudet jätkät, Petra ilmoitti.
Nyhjöttäminen saisi päättyä nyt, Salla puolestaan päätti. Vanhat ihmiset muistelivat kaiholla teinivuosiensa kesiä. Oli aika tehdä tästä muistamisen arvoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti