tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kirjoittamisesta ja sen vaikeudesta

Vaikka blogi on ollut olemassa jo hyvän tovin ja vaikka merkintöjäkin on kertynyt jonkin verran, en ole kirjoittanut vielä oikeastaan mitään itse kirjoittamisesta. Tähän mennessä olen lähinnä julkaissut enemmän tai vähemmän valmiita proosa- ja runopätkiä, mutta alun perin blogin tarkoituksena oli toimia myös paikkana pohtia itse kirjoittamista. Pohditaanpa siis.

Kirjoitusaktiivisuuteni taso vaihtelee suuresti, mikä on varmasti näkynyt tälläkin puolella. Viime kesänä minulla oli enemmän aikaa kuin tekemistä juuri se oli syy sille, että ylipäätään keksin, että tahdon kirjoittaa enemmän ja muutakin kuin yhden runon kerran vuodessa. Sittemmin arki on taas palannut kuvioihin ja tyhjiä, tekemistä vailla olevia iltoja on ollut vähemmän kuin ennen. Niinhän siinä sitten kummasti käy, että kun vähän aikaa pitää kirjoitustaukoa, uuden tekstin aloittaminen on huomattavasti vaikeampaa. Siitä osittainen radiohiljaisuus. Jatkonovellini ovat saaneet vuoden ensimmäiset jatko-osansa vasta tällä viikolla, vaikka se ei blogin puolella suoraan näykään, sillä olen lisännyt tänne vielä hiljattain viime vuoden aikana syntyneitä pätkiä. Tekstiä on yhä valmiina enemmän kuin olen blogiin ehtinyt laittaa, mutta kaikki ajallaan, kai.

Nyt kirjoitusintoa tuntuisi ainakin hetkellisesti jälleen riittävän, mutta seuraava kysymys kuuluu: mitä kirjoittaa? Lumihuntu ja Hekuma ovat jo sen verran pitkäaikaisia projekteja, että niiden parissa aion jatkaa yhä edelleen, mutta välillä tekisi mieli tehdä muutakin. Erityisesti Hekuman suhteen olen muuttanut mieltäni moneen kertaan, ja jos nyt aloittaisin saman tekstin alusta uudelleen, muuttaisin ja leikkaisin ensimmäisiä lukuja hyvinkin paljon. Tietyllä tapaa tuntuu, että yhä edelleen vasta alustan varsinaista tarinaa alustus vain on venähtänyt hieman pidemmäksi kuin suunnittelin.

Olisi kuitenkin virkistävää kirjoittaa välissä jotain aivan muuta. Toistaiseksi haluan edelleen pysytellä nuorten aikuisten maailmassa ja ihmissuhdekoukeroissa, mutta kaipaan jotain uutta: uutta ympäristöä, uutta juonta, uusia hahmoja. Pieni ajatus muhii jo mielessä. Sen verran voin spoilata, että tahdon ja aion aloittaa Lapin erämaisemiin sijoittuvan tarinan, mutta tarkempi suunnitelma on vielä hakusessa. Kokemus on osoittanut sen verran, että vaikka tapani kirjoittaa on hyvinkin spontaani, jonkinlainen juonikehys olisi hyvä olla olemassa. Tähänastiset jatkotarinanihan ovat syntyneet suurempia suunnittelematta: olen kirjoittanut tarinaa osa kerrallaan, laittanut uusimmat pätkät esille lähes heti niiden valmistuttua ja pohtinyt tulevia käänteitä huomattavan vähän. Se kostautuu tietynlaisena juonettomuutena, yksikerroksisuutena: lomittaisten, toisiinsa sekoittuvien tarinanlankojen kutominen on vaikeaa.

Olen hyväksynyt sen; tiedän, että minulla on tarinanrakentamisen kanssa vielä paljon opittavaa. En vain tiedä, mikä olisi paras keino kehittää kirjoitustyyliä monipuolisemmaksi. Pitäisikö kirjoittaa lyhytnovelleja mitä kummallisimmista aiheista, asettua keski-ikäisen uramiehen tai vaikkapa uutta nuoruuttaan elävän eläkeläisrouvan näkökulmaan? Kirjoittaa psykedeelistä ajatusvirtaa, synkkiä kertomuksia elämän aallonpohjista, kokeellisia postmoderneja runoja? Ehkä. Toistaiseksi olen silti pysynyt varsin tutuilla raiteilla: ihmisissä ja ympäristöissä, jotka ammentavat ainakin jollain lailla omasta kokemusmaailmastani.

Toisaalta ajattelen sen niinkin, että ennen kuin voi kirjoittaa vieraasta, pitää ensin opetella kirjoittamaan tutusta. Ennen kuin aloittaa uutta, olisi ihan hyvä saada jotain vanhaa valmiiksi. Siinäkin on vielä tekemistä, jatkotarinani kun eivät vielä osoita merkkiäkään päättymisestä.

Niin tai näin, kaikenlaiset tuoreet ideat tai ajatukset ovat tällä hetkellä hyvin tervetulleita! Olisi mukava kuulla, millainen teksti kiehtoo ja kiinnostaa eniten noin lukijan näkökulmasta. Blogin rakenne ei ole kiveen kirjoitettu: tarkoituksena ei ole ainoastaan jämähtää pariin samantyyliseen tarinaan vaan tuottaa monipuolista, mielekästä tekstiä.

5 kommenttia:

  1. Kannattaa kyllä välillä ihan kokeilun vuoksi kokeilla jotakin ihan erilaista - voit oppia paljon itsestäsi kirjottajana ja muutenkin ja ehkä avaat itsellesi uusia ikkunoita ja ovia kirjoittamisen maailmassa. Koskaan ei kannata jämähtää yhteen ja samaan aihepiirin :)!

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä kuin anonyymi. Kannattaa kans lukea kirjallisuutta monipuolisesti. Klassikoissa piilee oma totuutensa, ja kummallisuuksissa/kokeilevassa/avantgardessa/whatever myös. Ja tietty runous! Novellit. Kaikki väärä ja vaikea voi auttaa oivaltamaan jotain.

    Pitäis varmaan itekin noudattaa omia neuvoja.

    VastaaPoista
  3. Todella mielenkiintoinen merkintä, kiitoksia ajatusten herättämisestä! Itse tulee pohdittua samanlaisia asioita, minäkin ryntään kirjoittamaan usein suunnittelematta, mikä valitettavasti näkyy tekstissäkin sitten...

    Minäkin olen sitä mieltä, että jonkin erilaisen kokeileminen voi olla hyväksi. Uusien näkökulmien kanssa kirjoittaminen on muutenkin virkistävää. : >

    VastaaPoista
  4. Minua ainakin pelottaa kauheasti kirjoittaa sellaisella tyylillä tai sellaista lajia mihin en ole tottunut. Lukea yritän kyllä monipuolisesti mutta se on ihan eri asia. Jo se kannattaa, kuten jo sanottiin mutta luulen että kirjoittamismielessäkin pitäisi poistua mukavuusalueelta. Oma tekosyyni on, että kirjoitan romaania. Enhän minä voi kirjoittaa mitään muuta siinä välissä kun on kiire ja seliseliseli.

    Ehkä kokeilen fantasiaa. Tai runoja. En ymmärrä miten ihmiset osaavat kirjoittaa runoja. Minun runot ovat hirvittäviä. Onneksi kaikilla ei ole tätä ongelmaa.

    VastaaPoista
  5. Hauska huomata, että asia herättää mielipiteitä myös muissa! Hyviä pointteja teillä kaikilla. :)

    Anonyymi, olet oikeassa - toisinaan olisi ihan paikallaan laajentaa näkökulmaa tuntemattomaan!

    Anni, lukeminen on tosiaan myös hyvä tapa löytää erilaisia kerronnan keinoja. Paljon varmasti saisi, kun koettaisi siirtyä pois omalta mukavuusalueeltaan ja koettaa jotain uutta. Olen kirjoittanut vielä verrattain vähän aikaa ja lukenut viime aikoina vähän, joten pitäisikin paneutua joku kerta romaaneihin ihan sillä mielellä, että tarkastelisi, miten kirjoittaja on tekstin luonut.

    Kettu, suunnittelemattomuudessa on tosiaan ongelmansa. :D Mutta toisaalta se on myös hauskaa! On mielenkiintoista huomata, kuinka tarina ottaa toisinaan ohjakset omiin käsiinsä ja lähtee kulkemaan aivan eri suuntaan kuin on aluksi suunnitellut. Tämä ei tietenkään poista hyvän taustatyön merkitystä: hahmot, miljööt ja pääpiirteet olisi syytä miettiä jo etukäteen, jotta tarina saa syvyyttä.

    Dee, totta, on pelottavaa kokeilla jotain aivan uutta. Itse tykkään runoista kovastikin, mutta kovin synkkiä, elämän varjopuolista kertovia tarinoita en ehkä aivan heti tulisi kirjoittaneeksi. Asunnottomuus, alkoholismi, väkivalta, huumeet, tupakkakin, ovat aiheita, joita olen pyrkinyt välttelemään ihan vain siksi, etteivät ne kuulu kovin suoraan omaan kokemusmaailmaani, mutta eihän sen pitäisi olla mikään este. Muutenkin aiheet ja hahmot ovat enemmän ja vähemmän omasta elämäntilanteestani, vaikka maailmassa olisi niin paljon muutakin kirjoitettavaa!

    VastaaPoista


traffic counter