Ilari istui paikoillaan vielä kauan. Hän katseli poissaolevasti, kun liekit hiipuivat oransseiksi hiiliksi, kunnes nekin vähitellen sammuivat.
Ilma tuntui paenneen keuhkoista, outo puuduttava tyhjyys täytti koko kehon. Ilari yritti ymmärtää, mitä äsken oikein tapahtui, mutta ei voinut käsittää, ei voinut selittää sitä alkuunkaan. Hetken kaikki oli ollut niin täydellistä. Oli ollut vain hän ja Aada eikä mitään muuta, ja sitten kaikki oli mennyt väärin. Tai ei oikeastaan niinkään: kun Ilari mietti asiaa tarkemmin, hän tajusi, että jokin oli koko ajan ollutkin väärin, ja hän oli tiennyt sen.
Herranjestas, tyttöhän oli ollut itkun partaalla, ja mitä hän oli tehnyt? Ei suinkaan lohduttanut, ei koettanut tukea tai kuunnella vaan käynyt iholle, suudellut vain ja ajatellut tytön pehmeää vartaloa ja tulisia huulia. Oliko hän käyttänyt tytön hätää hyväkseen, Ilari kysyi itseltään ja värähti. Millaista tekopyhyyttä. Hän ei ollut tippaakaan Tuomasta parempi. Ei ihme, että Aada oli rynnistänyt sillä tavoin pois.
Sitä hän ei ymmärtänyt, miksi tyttö oli pyytänyt anteeksi. Hänenhän niin olisi kuulunut sanoa. Syytä olisi todellakin ollut.
Äkkiä Ilari muisti, että Lauri ja Lottakin varmaan haluaisivat saunomaan ja pakottautui vetämään vaatteensa kosteudesta nihkeälle iholle. Hän joutui sytyttämään saunanpesän uudestaan, lisäsi sinne vielä pari kalikkaa ja lähti lopulta tallustelemaan vastahakoisesti mökkiä kohti.
Lotta ja Lauri olivat selvästi jo odotelleet vuoroaan. ”Lopultakin”, Lauri äyskähti Ilarin astuessa sisään. Pariskunta poimi saman tien kamppeensa ja lähti saunaa kohti.
Ilari huokaisi. Ehkä Tuomaskin oli keksinyt hänelle jotain suuttumisen aihetta, se tästä vielä puuttuisi.
Tuomas makoili kuitenkin kaikessa rauhassa yläkerran sohvalla ja katseli teeveestä myöhäisillan smackdown-ottelua. Ilari asettui istumaan viereiselle tuolille ja oli potkaista lattialle jätetyn lasin.
”Hei jätkä, varo vähän! Siinä on kuule sellaiset juomat ettei ihan joka poika osaakaan tehdä. Haluatko maistaa?” Tuomas tarjosi epäilyttävästi kossukolan näköistä juomaansa. Äänestä kuuli, että hän itse oli tainnut maistella sitä jo enemmän kuin tarpeeksi.
Kun Ilari pudisti päätään, Tuomas tarttui lasiin ja kulautti sen kerralla tyhjäksi. Ilari kirosi mielessään. Niin paljon kuin hän ystävästään pitikin, humalassa tämä muuttui tavallistakin arvaamattomammaksi, eikä Ilari kaivannut iltaansa enää yhtään enempää draamaa.
”Missä Aada on?” hän ei voinut olla kysymättä.
Tuomas kohautti olkiaan. ”Se meni saunan jälkeen saman tien nukkumaan. Mieti miten tylsää, kello ei oo vielä yhtäkään. Mä yritin saada sitä kattoon elokuvaa, mutta se oli jotenki outo, ei es sanonu paljo mitään. Ihmeellinen muija”, Tuomas puisteli päätään. Ilari ei ehtinyt vastata, kun tämä jo jatkoi: ”Mutta tiiätkö Ilari. On se kyllä silti mahtava tyttö. Se Aada. Näitkö sen saunassa? Mitkä tis-”
”Joo”, Ilari keskeytti kärsimättömästi ennen kuin Tuomas ehti viedä humalaista lausettaan loppuun.
”Oon kuule oikeesti miettinyt, että meillä vois olla jotaki juttua. Siis ihan oikeesti. Ootko nähnyt miten se puhuu mulle, mitä luulet? Oisko mulla saumaa?” Tuomas kyseli ja Ilari sai tehdä töitä pitääkseen äänensä tasaisena ja ilmeensä viileänä.
”Jaa-a, sitä sun pitää varmaan kysyä siltä.”
Poskia kuumotti, kun Ilari mietti, kuinka oli vain hetki sitten pitänyt tyttöä sylissään, kuinka silittänyt tämän hiuksia ja suudellut tämän huulia. Siitä oli varmaan parempi olla kertomatta Tuomakselle.
Hänelläkin olisi nyt hyvä syy suuttua hänelle, Ilari tajusi apeana.
Showpaini ja Tuomaksen viinanhuuruiset kommentit, joista turhan moni liittyi erääseen vaaleatukkaiseen tyttöön, eivät sanottavammin piristäneet olotilaa juuri nyt, joten Ilarikin päätti pian lähteä nukkumaan.
Olisipa Aada jo unten mailla, hän toivoi. Nukkumatila oli sen verran pieni, että kaikki kolme patjaa olivat kiinni toisissaan, ja ajatus tytöstä kosketusetäisyydellä hermostutti Ilaria.
Tämä taisi kuitenkin olla huono päivä toivoa yhtään mitään. Tietysti Aada oli hereillä, Ilari huomasi sen heti huoneeseen astuessaan vaikka kuunvalossa kylpevä tyttö näyttikin pitävän silmiään kiinni. Hengenvedot olivat liian lyhyet, asento harkitun epämääräinen.
Jos tyttö halusi esittää nukkuvaa, olkoon sitten niin, Ilari kuitenkin päätti riisuessaan vaatteitaan ja kömpiessään hiljaa makuupussiinsa. Hän kääntyi poispäin tytöstä, sulki silmänsä ja oli kuin nukkuisi hänkin.
Niin uupuneeksi kuin Ilari itsensä tunsikin, uni ei ottanut tullakseen. Hän ei millään voinut olla kuulematta toiselta puoleltaan kantautuvaa hengitystä eikä ajattelematta tyttöä, jolle se kuului. Ahdistus tuntui kasautuvan rintaan, mutta hän ei uskaltanut avata suutaan. Ei tiennyt, mitä sieltä olisi tullut ulos. Hiljaisuus tuntui painostavalta, mutta hän ei tohtinut rikkoa sitä, ei edes makuupussin kahinalla. Ilari pakottautui makaamaan epämukavasti vasemmalla kyljellään ja yritti häätää haaleana vellovaa syyllisyydentuntoa pois päästään.
Lopulta uni vei viimein ajatukset pois tästä hetkestä, tarjosi hetkeksi takaoven pois todellisuudesta. Ilari nukkui rauhattomasti ja säpsähteli hereille parin tunnin välein.
Jossain vaiheessa yötä hän tajusi hämärästi, että Aada oli kierähtänyt puoliksi hänen patjalleen. Tyttö oli kiertänyt unissaan käsivarren hänen selälleen, ja kun Ilari varovaisesti kääntyi toiselle kyljelleen, hän näki, kuinka uni oli tasoittanut tämän kasvoilta huolen juonteet ja luonut niille suorastaan hämmentävän rauhallisen naamion. Kuunvalossa tyttö näytti yliluonnolliselta, jonkinlaiselta maalausten keijukaiselta tai jumalattarelta. Ilari katseli kasvoja pitkän tovin, painoi leuan muodon ja poskipäiden pyöreyden syvälle mieleensä.
Liikahtaa hän ei uskaltanut siinä pelossa, että tyttö siirtäisi kättään. Hän painoi silmänsä kiinni ja yritti kuvitella, että Aada oli kietonut sen hänen ympärilleen tarkoituksella.
Se oli kaunis ajatus, kaunis ja yhtä totuudenvastainen kuin tytön kasvoilla leijaileva seesteinen onnen verho. Ilari tiesi sen, mutta hetken aikaa hän halusi ajatella, että hän oli Aadan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti