”Sä olit sanomassa jotain”, Ilari totesi, kun molemmat olivat ripustaneet pyyhkensä ovensuuhun ja asettautuneet jälleen lauteille.
”Ai mitä, missä välissä?” Aada kysyi ja kurottautui vetämään kiulua lähemmäs.
”Tuolla terassilla, just ennen ku Tuomas tuli ulos.”
”En minä muista enää. Ei se varmaan mitään tärkeää ollut”, hän sanoi, mutta Ilari pystyi lukemaan hänen välttelevästä katseestaan, ettei tyttö puhunut aivan totta. Keskusteluhetki oli kuitenkin selvästi jo mennyt, eikä hän halunnut painostaa. Ei se mitään auttaisi. Ehkä Aada kertoisi sitten ajallaan.
”Jaa, eipä kai sitten.”
Ilari ei kuitenkaan antanut tytön torjunnan lannistaa itseään. Omituinen hyvän olon tunne oli yhtäkkiä virrannut häneen, adrenaliini kihisi suonissa. Ehkä syy oli saunassa, ehkä Aadan hetkellisessä avautumisessa, ehkä Tuomaksen poissaolossa, mutta äkkiä hän tunsi itsensä ihmeen energiseksi ja voimakkaaksi, jollain tapaa kaikkivoivaksi. Niin, ehkä syy oli oluessakin, mutta entä sitten? Hetken takainen ärsytys oli kadonnut ja tilalle oli tullut kihelmöivä jännitys: pian tapahtuisi jotain, Ilarin päähän yhtäkkiä iskeytyi.
”Tuomas on ihastunut suhun”, hän töksäytti tytölle ja jäi itsekin hämmästelemään sanojaan. Miksi ihmeessä hän oli kaikista keskustelunavauksista valinnut juuri tämän?
Aada katseli häntä yllättävän tyynesti, kohotti vain kulmakarvojaan.
”Niinhän se saattaa olla. Mutta Tuomas nyt taitaa ihastua aika helposti vähän keneen tahansa” tyttö totesi hilpeästi.
Ilari yllättyi uudestaan. Aada taisi olla tarkkanäköisempi kuin hän oli ajatellut.
”Ai sä siis arvasit?”
”Arvasin minkä? Että se poika on naistenmies? Eipä se paljon arvailua vaadi, senhän nyt näkee kuka tahansa yhdellä vilkaisulla”, Aada nauroi. ”Sillä taitaa olla perässään aikamoinen ex-armeija?”
Ilari joutui myöntämään, ettei tyttö ollut kovinkaan väärillä jäljillä.
Hän muisti, kuinka oli vähän aikaa sitten pelännyt pojan käyttävän Aadaa hyväkseen, mutta joutui nyt järjestelemään ajatuksiaan uudestaan. Mutta jos tyttö oli koko ajan tiennyt, millainen Tuomas naisasioissaan oli, miksi hän flirttaili takaisin kuin viimeistä päivää?
Kysymys häiritsi Ilaria ja kummallisen olotilansa voimin hän tiedusteli: ”Ootko sä sitten ite –”
”Ai ihastunut Tuomakseen?”, Aada jatkoi, ja Ilari nyökkäsi.
”No, onhan se ihan söpö”, tyttö jatkoi arvoituksellisesti eikä antanut Ilarille tilaisuutta ottaa tarkemmin selvää tunteistaan vaan nousi ylös ja alkoi sekoittaa sopivan lämpöistä pesuvettä. Kun tyttö huuhteli viimeisiä hoitoaineita hiuksistaan, Ilari oli taas uppoutunut mietteisiinsä.
Aadasta ei ottanut selvää, ei sitten niin millään, hän myönsi itselleen jälleen kerran.
Kun Ilari palasi pukuhuoneen puolelle, Aada istui kaikessa rauhassa narisevalla rottinkituolilla ja ojenteli paljaita sääriään takkatulen loimussa. Tyttö ei ollut vielä viitsinyt pukeutua. Löysästi kiedottu pyyhe verhosi häntä vain jotenkuten, ja jälleen kerran Ilarilla oli vaikeuksia pitää katseensa kurissa.
Tyttö tuijotteli tulen lävitse, ja äkkiä Ilari tajusi, että huolettomasta asennosta huolimatta hänen kasvoillaan oli taas se sama surumielinen ilme, joka oli käväissyt niillä jo aikaisemmin terassilla. Silmät vaeltelivat asioissa, joita ei ollut, ja mieli oli niin kaukana, ettei hän saanut siitä mitään otetta.
Ilari astui lähemmäs, istahti viereiselle tuolille ja kumartui tyttöön päin. ”Hei, onko kaikki hyvin?” hän kysyi hiljaa.
”Ai mitä, missä välissä?” Aada kysyi ja kurottautui vetämään kiulua lähemmäs.
”Tuolla terassilla, just ennen ku Tuomas tuli ulos.”
”En minä muista enää. Ei se varmaan mitään tärkeää ollut”, hän sanoi, mutta Ilari pystyi lukemaan hänen välttelevästä katseestaan, ettei tyttö puhunut aivan totta. Keskusteluhetki oli kuitenkin selvästi jo mennyt, eikä hän halunnut painostaa. Ei se mitään auttaisi. Ehkä Aada kertoisi sitten ajallaan.
”Jaa, eipä kai sitten.”
Ilari ei kuitenkaan antanut tytön torjunnan lannistaa itseään. Omituinen hyvän olon tunne oli yhtäkkiä virrannut häneen, adrenaliini kihisi suonissa. Ehkä syy oli saunassa, ehkä Aadan hetkellisessä avautumisessa, ehkä Tuomaksen poissaolossa, mutta äkkiä hän tunsi itsensä ihmeen energiseksi ja voimakkaaksi, jollain tapaa kaikkivoivaksi. Niin, ehkä syy oli oluessakin, mutta entä sitten? Hetken takainen ärsytys oli kadonnut ja tilalle oli tullut kihelmöivä jännitys: pian tapahtuisi jotain, Ilarin päähän yhtäkkiä iskeytyi.
”Tuomas on ihastunut suhun”, hän töksäytti tytölle ja jäi itsekin hämmästelemään sanojaan. Miksi ihmeessä hän oli kaikista keskustelunavauksista valinnut juuri tämän?
Aada katseli häntä yllättävän tyynesti, kohotti vain kulmakarvojaan.
”Niinhän se saattaa olla. Mutta Tuomas nyt taitaa ihastua aika helposti vähän keneen tahansa” tyttö totesi hilpeästi.
Ilari yllättyi uudestaan. Aada taisi olla tarkkanäköisempi kuin hän oli ajatellut.
”Ai sä siis arvasit?”
”Arvasin minkä? Että se poika on naistenmies? Eipä se paljon arvailua vaadi, senhän nyt näkee kuka tahansa yhdellä vilkaisulla”, Aada nauroi. ”Sillä taitaa olla perässään aikamoinen ex-armeija?”
Ilari joutui myöntämään, ettei tyttö ollut kovinkaan väärillä jäljillä.
Hän muisti, kuinka oli vähän aikaa sitten pelännyt pojan käyttävän Aadaa hyväkseen, mutta joutui nyt järjestelemään ajatuksiaan uudestaan. Mutta jos tyttö oli koko ajan tiennyt, millainen Tuomas naisasioissaan oli, miksi hän flirttaili takaisin kuin viimeistä päivää?
Kysymys häiritsi Ilaria ja kummallisen olotilansa voimin hän tiedusteli: ”Ootko sä sitten ite –”
”Ai ihastunut Tuomakseen?”, Aada jatkoi, ja Ilari nyökkäsi.
”No, onhan se ihan söpö”, tyttö jatkoi arvoituksellisesti eikä antanut Ilarille tilaisuutta ottaa tarkemmin selvää tunteistaan vaan nousi ylös ja alkoi sekoittaa sopivan lämpöistä pesuvettä. Kun tyttö huuhteli viimeisiä hoitoaineita hiuksistaan, Ilari oli taas uppoutunut mietteisiinsä.
Aadasta ei ottanut selvää, ei sitten niin millään, hän myönsi itselleen jälleen kerran.
Kun Ilari palasi pukuhuoneen puolelle, Aada istui kaikessa rauhassa narisevalla rottinkituolilla ja ojenteli paljaita sääriään takkatulen loimussa. Tyttö ei ollut vielä viitsinyt pukeutua. Löysästi kiedottu pyyhe verhosi häntä vain jotenkuten, ja jälleen kerran Ilarilla oli vaikeuksia pitää katseensa kurissa.
Tyttö tuijotteli tulen lävitse, ja äkkiä Ilari tajusi, että huolettomasta asennosta huolimatta hänen kasvoillaan oli taas se sama surumielinen ilme, joka oli käväissyt niillä jo aikaisemmin terassilla. Silmät vaeltelivat asioissa, joita ei ollut, ja mieli oli niin kaukana, ettei hän saanut siitä mitään otetta.
Ilari astui lähemmäs, istahti viereiselle tuolille ja kumartui tyttöön päin. ”Hei, onko kaikki hyvin?” hän kysyi hiljaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti